Sunday, April 30, 2017

Kuudes viikko

Maanantai 24.4.2017

Uskomatonta että on jo kuudes viikkoni täällä, mutta niin se aika vaan kuluu. Päivä alkoi tuttuun totuttuun tapaan mukavasti aamuisella kävelyllä työpaikalle ja jatkui sinne saapuessani kahvikupposella. Aamupäivällä jatkoin kuvien muokkaamista, jonka jälkeen autoin tilauksen kanssa. Saimme 100 kappaleen tilauksen avaimenperiä, jotka päätimme saada nopeasti tehtyä pois alta. Kehittelimme tuotetta hieman kunnes olimme siihen tyytyväisiä ja laitoimme ensimmäisen erän tulostumaan lähtiessämme lounastamaan. Lounaan jälkeen aloittelinkin sitten laittamaan tilausta kasaan ja toisen erän tulostumaan. Pujottelin jokaiseen tuotteeseen avaimenperänauhan sekä kiinnitin ne pakkauksiin. Toistin tämän kunnes kasassa oli sata kappaletta avaimenperiä ja tilaus oli näin ollen valmis. Vaikka kyseinen tekeminen ei omaan alaani kuulu niin on tuollainen käsillä tekeminen on välillä varsin terapeuttista puuhaa kun ei tarvitse miettiä mitä tekee eikä ajatella yhtään mitään. Sen kuin vain tekee.


Tiistai 25.4.2017

Jälleen mukava päivä. Muokkasin tänään kuvia, joita aikaisemmin otin kirkosta (St. Columbs Cathedrar) ja kyllähän niissä oli omat vaikeutensa. Kirkko itsessään oli hyvin kaunis, mutta pimeä. Jopa kirkon valoisin huone oli suhteellisen pimeä sillä valoa pääsi sisään vain vähän. Sain muutaman kuvan mielestäni pelastettua ja olen aika tyytyväinen niihin. Eivät näytä mitenkään hassummilta ottaen huomioon valaistuksen. Oma ehdoton suosikkini on kuva lukosta ja avaimesta, jotka ovat osa kaupungin historiaa. Teimme tänään myös käynnin Visit Derryyn, jonne veimme tilauksen jonka kimpussa puuhastelimme eilen. Otin sieltä myös kuvia ja jatkoimme sitten matkaamme.

Keskiviikko 26.4.2017

Aamulla oli mukava herätä kauniiseen päivään. Töissä puuhastelin sitä normaalia ja jossakin välissä kävimme Airporterissa, josta otin kuvia. Työpäivä meni tuotteiden kanssa puuhatessa ja hieman kuvia muokkaillessa. Päivä oli jotenkin niin kaunis ja kesäinen että päätimme työpäivän päätteeksi mennä Joannen ja hänen lastensa kanssa kämppäni lähellä sijaitsevaan puistoon (Brooke Park). Siellä oli erittäin mukava kahvila josta tilasimme cappuccinot ja kuppikakut jotka nautimme lasten leikkiessä. Itse puisto näytti myös oikein kauniilta ja se sijaitsee varsin lähellä majoitustani mikä on positiivinen asia sekin. On sitä huonompiakin tapoja lopettaa työpäivä.


Torstai 27.4.2017

Työpäivä oli varsin normaali enkä oikeastaan tehnyt mitään kovin mainitsemisen arvoista. Päivään sisältyi tuotteiden kanssa puuhastelua ja kuvien muokkaamista. Siinähän se. Itse päivä oli jälleen oikein kaunis. Jotenkin vain on varsin kesäinen tunne kun aurinko paistaa ja on lämmintä.

Perjantai 28.3.2017

Jälleen kaunis päivä. Töissä muokkasin tänään Airporterissa otettuja kuvia sekä puuhastelin muuta pientä. Lounaalla kävimme Donegalissa sijaitsevassa erittäin upeassa kahvilassa nimeltä Gap Coffee Co. Paikassa on upea tunnelma ja se on ideaalinen kahvila vintagen/retron ystäville. Vaikka sanoinkin että kävimme siellä lounaalla niin se oli pienoinen vale. Olemme käyneet siellä jo aikaisemmin lounaalla, mutta tällä kertaa kävimme syömässä jotain makeaa ennen suolaista lounasta. Itse valitsin suussasulavan ja täyteläisen valkosuklaakinuskileivoksen kera cappuccinon. Nam. Töiden jälkeen kävin hiekan keskustassa ja tein jälleen muutamia ostoksia. Kotimatkalla päätin sitten tehdä pienen kiertolenkin puiston (Brooke Park) läpi ja nappasin sieltä samalla muutamia kuvia.

Gap Coffee Co

Brooke Park

Lauantai 29.4.2017

Lauantai kului oikeastaan laiskotellessa ja levätessä. Nukuin aika pitkään, joten päätin viettää päivän sisällä netflixin, teen ja lukemisen parissa.

Sunnuntai 30.4.2017

Tänään heräsin jo vähän aikaisemmin kuin eilen, joten päätin lähteä ulos katselemaan ympärilleni. Löysin tietenkin itseni myös keskustasta mikä ei ollut yllätys. Loppuillan vietin rentoutuessa.

No comments:

Post a Comment